Kirjaesittelyt

Keskeisintä Rukouspalvelu ry:n työssä on rukous. Rukousilloissa jokaiselle kävijälle – niin tunnustavalle uskovalle kuin ensi kertaa kirkkoon uskaltautuvalle tarjotaan mahdollisuutta rukoukseen monissa eri muodoissa: hiljaista sydämen rukousta yksin Jumalan edessä, rukousta kirjoitettujen esirukouspyyntöjen muodossa, henkilökohtaista rukousaiheiden esittämistä ja esirukousta kirkon alttarilla, kahdenkeskistä sielunhoitoa ja rukousta seurakunnan työntekijän kanssa. Joitakin ihmisiä Jumalan Pyhän Hengen voima koskettaa rukoustilanteessa niin konkreettisesti, että he “kupsahtavat” nurin.

Rukouspalvelu ry:n työntekijät Pirkko Jalovaara ja Seppo Juntunen kohtaavat vuosittain rukoustilanteissa kymmeniätuhansia ihmisiä.

Käynnit sairaaloissa ja muissa laitoksissa kuuluvat myös Rukouspalvelu ry:n ohjelmaan.

Rukouspalveluun tulee vuosittain yli 10 000 kirjettä, joissa esitettyjen rukouspyyntöjen puolesta rukoillaan.

Rukouspalvelu ry:n talous on kokonaan vapaaehtoisen tuen varassa. Toiminnan kulut pyritään kattamaan tilaisuuksien kolehdeista ja vapaaehtoisista lahjoituksista saatavin varoin.

Jo 13 vuotta jatkunut rukouspalvelutyö on osoittanut tarpeellisuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa. Rukoilemisesta on tullut asia, josta sekä aivan tavalliset ihmiset että tiedotusvälineet puhuvat. Hengelliset muoti-ilmiöt eivät ole esirukoustyön tarpeeseen juurikaan vaikuttaneet. Esirukouspalvelu on työtä ja rukousta itkevien ihmisten rinnalla. Sitä työtä maailmassa näyttää riittävän.